Tässä seuraa sitten toinen osa reissustamme (vihdoin). Tuntuu vähän hassulta nyt viimeistellä tätä juttua, koska tuntuu että reissusta on jo niin kauan aikaa. Tai ei sitä voi sanoa niinkään. Tuntuu että tuo reissu oli jokin niin täysin erilainen todellisuus, missä nyt elämme. Tästä tuli ihan hullun pitkä tarina. Mutta no, lukekoon ken jaksaa.
8.päivä
Toinen viikko on alkanut. Hiihdeltiin Vistas laaksoa. Paljon ahmanjälkiä ja yksi hemmetinjyrkkä ylämäki. 2 Poromiestä ajeli kahteen kertaan meidän ohi kelkalla.
9.päivä
Huh. Mitä sanoisin, olen väsynyt. Kunpa tuuli tyyntyisi. Se olisi hienoa. Aurinkoinen kesäpäivä himoksen mökillä.. Pyöräkyyti alas järvelle, jossa menisin uimaan... Tänään ollut henkisesti ja fyysisesti rankin päivä.
10.päivä
Tänään tultiin koko matka Allesjaurelta tänne pitkälle laaksoon tjäktjapassetin yli. Aika pitkä päivä tästä tuli, hiihdettiin kellon ympäri melkeen yhtäjaksoisesti. Olo on kuin huipulla käyneenä, oli se passin ylitys sen verran iso haaste. Ja kyllä niitä mäkiä noustiin. Hullua touhua, masokistista, mutta erittäin palkitsevaa. Herättiin puoli neljä ja liikkeelle päästiin kuudelta. Tuuli oli huomattavasti leudompi, joskin tuuli kuitenkin. Laakso ennen satulaa oli aika mäkinen. Raskasta mutta jotenkin ihan erilailla kuin eilen. Tänään mulla oli niin suuri tahto päästä tjäktapassettiin. Ei pidetty juuri taukojakaan enkä edes tuntenut nälkää.
”11.päivä Aamulla: Tänään ei ollut herätystä. Olen makuupussissa ja Tuomo vielä nukkuu. Riekko kötköttelee lähistöllä. Toisen viikon torstai on alkanut ja ollaan yli reissun puolenvälin. En tiedä miltä se tuntuu. Viikon päästä voi olla jo aika kotiin odottava fiilis. Nyt 10 päivän jälkeen mulla on oikea kantapää suhteellisen kipeä, vaikkei iho ole paljoa rikkoontunut rakkolaastareiden ansioista. Se on kuitenkin turvonnut ja en tiedä onko akillesjänteessä jokin rasitusvama aluillaan. Muitakin rakkoja on, mut ei pahoja. Hiukset tuntuu kohmettuneen siihen muotoon kun ne aikoinaan letitin ja olo on likainen mut ei silti niin hirveän.
Tänään piti olla hyvin kevyt päivä mut tultiinkin sit vähän pidemmälle telttapaikan perässä. Nyt tuulee välillä ihan hemmetin kovaa.
Tänään piti olla hyvin kevyt päivä mut tultiinkin sit vähän pidemmälle telttapaikan perässä. Nyt tuulee välillä ihan hemmetin kovaa.
”12.päivä Ohitimme signi tuvan puoliltapäivin ja kuulimme tupavahdilta sään jatkuvan epävakaisena ja sateisena, mutta jonkun ajan päästä pitäisi korkeapaineen tulla taas. Oli aika tasainen hiihtely tänään. Täällä laaksossa on upottavaa lunta ja metsää. Nytkin sataa lunta. ”
”13.päivä Aamulla: Sataa lunta ja tuulee. Lämpötila on lähellä nollaa. Tänä aamuna makasin hereillä ja mietin elämää. Aamu oli ihana hiihdellä metsässä loivasti laskevaa ja mutkittelevaa reittiä. Kaitumin tuvalla oli mukava tupavahti nainen joka puhui myös vähän suomea. Juttelimme hänen kanssaan jonkun aikaa ja kuulimme, että huomiseksi on luvattu kovaa tuulta….
Nyt teltta pystyssä ja tuulee taas vähän enemmän. Tänään oli jälleen fiilisten pohjakosketus ylämäessä, kun kivuttiin tänne. Väsytti ja tuntui etten vaan jaks-sa e-nää hiih-tää!! Illemalla: Oli jo hetki ettei tuullut niin kovaa, mutta nyt tuulee aivan käsittämättömän kovaa. Ainoa lohtu on se, että lämpötila ei ole hirmu kylmä. Teltta tuntuu kyllä ihan hyvältä, nyt onneksi tuulee taas teltan suuntaisesti. Hetken puuskat tuli sivultakin. Mä vain toivon että keli paranee. Ei enää mitään muita toiveita. Kävin äsken pihalla ja rakensin hieman suojavallia. Tuomo meni nyt jatkamaan. Taivaalta tulee myös jonkinlaista märkää lunta tai räntää. Toisaalta se tuntui ihan virkistävältä naamapesulta näin illalla. Puuskat on varmaankin 25 m/s tai enemmän.
14.päivä Emme nukkuneet kovin hyvin yötä myrskyn keskellä. Tuntui, etten pystynyt nukkumaan juuri yhtään, sillä teltta piti hirvittävän kovaa meteliä. Olisi ollut mielenkiintoista mitata desibeli mittarilla sitä äänenvoimakkuutta, sillä se oikeasti oli hirvittävä! Yritin kuunnella musiikkia mp3 soittimelta ja unohtaa ulkona pauhaavan myrskyn. Ehkä tuossa metelissä pahinta olikin juuri se, että tiesin tismalleen mistä se syntyy. Rajumyrsky koettelee meidän telttamme kestävyyttä... Koitin miettiä siihen jonkin positiivisen yhteyden, niin kuin muistan jonkun kertoneen että hänen miehensä kuorsaus ei nykyisin häiritse häntä lainkaan kun on osannut ottaa positiivisemman asenteen ääntä kohtaan. Ajatella miten hyvin se rakas mies nyt nukkuukaan kun kuorsaa noin kovaan ääneen. Mä koitin ajatella että miten innoissaan kaverini olisi tästä tuulesta – pääsisi leijahiihtämään! Se ei toiminut kun ajattelin mikä olisi lopputulos leijahiihdolle tässä kelissä:/ ..
Sitten koitin ajatella että ainakin tämä paukuttava ääni kertoo siitä, että teltta yhä on päämme päällä! No, sekään ei oikein toiminut ja lopputulos oli, etten nukkunut paljoakaan ja välillä kävin tarkastamassa teltan kiinnityksiä säilyttääkseni edes jonkinlaisen mielenrauhan.
Sitten koitin ajatella että ainakin tämä paukuttava ääni kertoo siitä, että teltta yhä on päämme päällä! No, sekään ei oikein toiminut ja lopputulos oli, etten nukkunut paljoakaan ja välillä kävin tarkastamassa teltan kiinnityksiä säilyttääkseni edes jonkinlaisen mielenrauhan.
Aamulla tuuli edelleen kovaa, mutta ei ihan niin paljon ja lisäksi pilvipeite repeili välillä. Leirin purkaminen oli mahdollista ja päätimme ettemme jää enää yhdeksikään yöksi tälle paikalle, vaan etsimme suojaisempaa paikkaa alempaa laaksosta, mikäli tämä keli on jatkuakseen.
Tässä oli vielä viimeinen kosketus aurinkoiseen keliin..Sitten keli muuttui. Seuraavat 5 päivää hiihdimme enemmän tai vähemmän huonossa kelissä.
”15.päivä Suunnitelmat oli ehkä suuret ja tahtoakin löytyi, mut keli meni niin huonoksi et oli pakko kääntyä.. Tavoitteena oli hiihtää pitkä päivä . Ennen signiä tuuli voimistui ja mitä ylemmäs noustiin, sitä pahemmaksi keli muuttui.
Ennen signiä tuuli voimistui ja mitä ylemmäs noustiin, sitä pahemmaksi keli muuttui. Olimme jo täydellisessä white outissa kun tuli niin kova tuulenpuuska että meinasin kaatua. Sitten riitti. Se puuska teki ratkaisun helpoksi. Käännytään! huusin Tuomolle ja Tuomo huusi saman tien joo, käännytään!
Jonkun ajan jälkeen keli oli taas hieman siedettävämpi, kun pääsimme alemmas.
16. päivä
Tiistai toivoa täynnä. En saanut illalla unta heti tai en tiedä nukuinko välillä, mutta jonkun ajan olin pitkään hereillä ja kuuntelin tuulta joka tuntui vain voimistuvan. Lopulta en voinut muuta kuin lähteä ulos tarkistamaan teltan kiinnitykset, jotta voisin nukkua rauhallisin mielin. Ulkona todella tuuli kovaa, mutta näin jonkun verran tähtiä ja vihreää kimmellystä. Varmaan olisi hienot revontulet jos taivas olisi kirkas.
Aamulla ainakin teltan sisällä tuntui, että tuuli on tyyntynyt. Olin varma että tästä tulisi vuorostaan hyvä päivä. Siispä vaikka uni olisi vielä maistunut, heräsimme neljältä. Kun oli aika mennä ulos teltasta ja purkaa leiri, kelin todellinen surkeus näyttäytyi. Tuuli oli taas voimistunut ja lumisade oli jopa sankempi kuin eilen. Tämä oli epätoivoisin aamu tähän saakka. Ylöspäin ei ollut järkeä lähteä ja emme varmaan olisi pystynetkään.
Tämä päivä kykitään teltassa. Kaipaan omaa aikaa ja omaa tilaa ja meinasin sen tähden lähteä hiihtämään, mutta keli on niin luotaantyöntävä jopa täällä metsässä että en sitten lähtenytkään.
Nansenin kirjasta:
”Ruoka oli elämämme keskipiste. Jos toivoimme itsellemme jotain oikein suurta onnea, se oli ruokaa muodossa tai toisessa, mutta ennen kaikkea rasvaa. Kuten jo aikaisemmin olen maininnut, saimme erehdyksessä mukaamme aivan liian vähän rasva-ainetta. Tällaisessa pakkasessa tarvitsimme paljon rasvaa ja myöhemmin kärsimme suorastaan täydellistä rasvannälkää. Jokainen sai viikoksi neljänneskilon voita, ja niin kauan kuin tätä annosta riitti, kukaan ei tuntenut suurempaa nautintoa kuin saada pistellä sitä poskeensa aivan paljaaltaan. Muutamilla tätä nautintoa ei kestänyt kauan: Kristiansen söi koko annoksensa jo ensimmäisenä päivänä, mikä tietenkään ei ollut viisasta talouden hoitoa. Rasvannälkämme meni jopa niin pitkälle, että Svedrup eräänä päivänä kysyi minulta, mahtaisiko olla vaarallista, jos hän joisi kenkävoiteemme, jossa oli keitettyä pellavaöljyä; ja hän oli kovin pettynyt kun sen nauttiminen ei mielestäni ollut suositeltavaa.”
Fridtjof Nansen, Hiihtäen halki Grönlannin s. 114-115
Nansenin kirjasta:
"Melkein yhtä haluttua kuin voi oli tupakka. Muistan, että yhdestä piipullisesta olisi tarjottu jopa yksi kruunu. Sunnuntaisin jaettavaa annosta, yhtä piipullista polteltiin kauan ja tarkkaan: ensin poltettiin tupakka, sitten tuhka ja lopuksi piipun puukoppaa. Yksi piipullinen ei tietenkään riittänyt koko viikoksi ja niinpä jotkut panivat piippuun tervaköyden pätkiä. Mahtoiko olla terveellisempää kuin tupakka, ei ole tiedossani. Purutupakkaa meillä ei ollut lainkaan, mutta toiset pureskelivat sen asemasta tervaköyttä. Yritin sitä kerran minäkin, mutta sylkäisin sitten kiireesti suustani. Sen sijaan minusa oli hyvä marssin kestäessä pureskella pientä puupalasta. Se esti suuta kuivumasta ja tuntui jossakin määrin lievittävän janoakin. Parhaalta maistuivat norjalaisista lumiekngistä vuoleskellut tikut, sillä ne olivat tuomesta. Sverdrup ja minä käytimme tällä tavoin suurimman osan lumikengistämme. "
Fridtjof Nansen, Hiihtäen halki Grönlannin s. 116
17.päivä Aamulla herättiin vasta puoli kuusi. Nukuttiin aikalailla kellon ympäri. Taivaalla näkyi hieman toivoa paremmasta ja päätettiin jatkaa vauhdilla matkaa kohti seuraavaa laaksoa. Tuuli voimistui hiihdon aikana, mutta välillä jopa aurinko paistoi ja näkyvyys oli hyvä. Ahkio tuntuu nykyisin kevyeltä. Tosin ylämäessä en aina pääse siltikään. Signillä tupavahti, joka on tosi mukava mies kertoi että täksi illaksi on annetu tuulivaroitus tälle alueelle. Me päätettiin jatkaa matkaa vielä Sälkalle (kelin ollessa vielä seidettävä). Jokin psykologinen tekijä vaikutti minuun..
Tuuli voimistui koko ajan mutta näkyvyyttä riitti silti puoleen matkaan saakka. Aivan kaamea vastatuuli ylämäessä, jossa pito loppuu suksista ja Tuomo katoaa näkyvistä, vaikka on vain parinkymmenen metrin päässä. Irtolumi pöllyää ja alkaa olla rehkimisestä huolimatta kylmä.
Tänä yönä halusin nukkua enkä pelätä teltan repeytymistä ja satsasimme kunnolla suojavallin rakentamiseen…ei muuta kuin saha heilumaan ja pian Tuomo nosteli vanhan kuvaputkitelevision kokoisia lumilohkareita suojavalliksi. Josta tuli niin hieno että olimme poikkeuksellisen ylpeitä itsestämme.
18.päivä
Tänään oli tarkoitus tehdä päiväretki tuonne Dragryggen vuoren lähistölle ja lähdimmekin aamulla matkaan, mutta näkyvyys oli huono eikä se parantunut puoleen päivään mennessä. Käännyimme 3 km jälkeen takaisin. Tuulikaan ei väsähtänyt vaan keli tuntui jopa vihamieliseltä paluumatkalla.
Huomenna on jo tarkoitus hiihtää Kebnekaisen asemalle.Huominen lieneekin aika pitkä päivä, samoin kuin lauantai. Jos on siis hyvä keli, että päästään Tarfala-laaksoon toiseksi viimeisenä päivänä. Alkaa olla vähän haikea mieli samalla kun tietysti odottaa kotia ja saunaa. Tuntuu niin kaukaiselta ajatella sitä tavallista elämää, jota elän. Tuntuu omituiselta, ihan kuin oltaisiin oltu ikuisuus täällä lumen maassa. Jonkun verran mulla on ollut suorituspaineita, vaikkei saisi. Haluaisin aina hiihtää mahdollisimman täysiä päiviä ja nyt etenemämme matkaa tuntuu aika lyhyeltä. Siihen on tosin vaikuttanut monet asiat. Pääasiassa keli...
tuulen muokkaamaa lunta
tuulen muokkaamaa lunta
Uskomatonta että enää 1 kokonainen päivä jäljellä. Omituinen olo, vähän haikea olo. Nyt myös väsynyt. Tämä on viimeinen yö avotunturissa jos huomenna nukutaan jossain siellä järven läheisyydessä. Tänään herättiin kolmelta. Aamu, oikeastaan melkein koko päivä on ollut TODELLA kylmä. Lämpömittari hajosi viikko sitten, joten emme tiedä mitä se oli.
Tänään nähtiin kettuja, johtui varmaan siitä kun oltiin niin aikaisin liikkeellä. Tuomo näki ensimmäisen ja pysähdyimme katselemaan. Pian näimme kaksi ketunpoikasta jotka ajoivat toisiaan takaa ja temmelsivät lumessa.
No, mitä erityistä opin 3 viikon aikana?
Kuinka ihmeellinen maailma on ja miten hienoa on olla elossa.
Enkä tarkoita että tuo edellä mainittu pätisi vain silloin kun liikutaan Ruotsin tuntureilla. Vaan että ylipäänsä. Miten ihmeellistä on elää ja kuinka paljon mun elämässä on rikkautta, juuri nyt. Se on aika hieno asia oivaltaa.
Ei ollut vain yksi tai kaksi kertaa matkan aikana kun raahasin ahkioita ylämäessä ja koska meno oli niin raskasta, en voinut mitenkään kulkea niin hitaasti ettei mun olisi tarvinnut välillä pysähtyä hengittämään. Yleensä laskin askelia aina 50:een ja sitten pidin hetken hengähdystauon. Se meni näin 1-2-3-4-5-6-7-8-9-10-11-12-13-14-15-16-17-18-19-20-1-2-3-4-5-6-7-8-9-10-1-2-3-4-5-6-7-8-9-10-11-12-13-14-15-16-17-18-19-20. Sitten pysähdyin ja tunsin miten sydän hakkaa rinnassa ja haukon happea keuhkoihin. Ympärillä on valkoista, kylmää ja hiljaista. Joskus tuuli kovaa. Tunsin että minä elän. Niin tyhmän yksinkertaiselta kuin se ehkä kuulostaa. Tämänkö takia sitä täytyy lähteä hiihtämään 3 viikoksi erämaihin – jotta toteaa olevansa elossa?
Mutta ei sitä voi kuvailla, se täytyy kokea. Sellainen väkevä ja alkukantainen riemu siitä että minä elän!
Toiseksi viimeinen yöpaikka Kebnekaisen aseman läheisyydessä.
20.Tänään oli aivan MIELETÖN keli ja upea päivä. Meillä oli ihmeellisen hieno päivä. Tänään on ihanan kaunis telttapaikka. Kyllä tässä sopii olla.
Teimme päiväretken Tarfala-laaksoon, jossa emme olleet ennen käyneet, mutta kuulleet monilta, että se on hieno paikka. Ja meidän ei todellakaan tarvinnut pettyä sillä odotukset ylittyivät täysin. Oli myöskin uskomatonta miten nopeaa pääsimme hiihtämään. Kun ahkio ei ollutkaan perässä, tuntui kuin olisi lähtenyt lentoon! Vaikka Tarfalaan oli jonkin verran nousua, olimme perillä muutamassa tunnissa! Söimme perillä lounasta ja ihailimme maisemaa. Jätimme ahkiot Kebnekaisen aseman lähettyville ja olipa riemukasta laskea alas 500 m ilman ahkiota. Telemark ei vaan ihan lähtenyt vielä...
Hiihtopäivästä tuli lopulta aika pitkä. Alkoi jo hämärtää kun saavuimme suunniteltuun leiripaikkaan. Loppumatkasta Tuomo tokaisi: ”Nyt on semmone nälkä et vois syödä ihan mitä vaan ja ihan paljonko vaan!” Kaikki, jotka tietävät Tuomon ruokahalun, voivat vain kuvitella millaista annosta tuo tarkoitti… Valitettavasti meillä ei ollut ruokaa hirvittävästi jäljellä. Tavallinen päivällisannos olisi aika pieni tuohon nälkään. Onneksi oli vielä muutamia pikapuuroja Tuomolle alkupalaksi.
Kun ilta alkoi hämärtää kaikki hohti jotenkin niin taianomaisen sinisävyisenä. Me nukutaan tällaisen taikametsän keskellä. Päätettiin mennä bivipussiin nukkumaan yöksi, sillä täytyihän sitäkin nyt testata ja lisäksi emme olleet nähneet vielä erityisen hienoja revontulia ja elättelin toivoa että viimeisenä yönä näkisimme niitä. Mikä upea elämys se olisikaan. Makoilla bivipussissa, katsella revontulia ja miettiä viimeisiä kolmea viikkoa.
Tuomoa piti hiukkasen suostutella biviyöpymiseen. Täytyy sanoa, että kun oli aika päästä sinne bivipussiin sisälle ja ulkona ainakin tuntui olevan yli 20 astetta pakkasta niin hieman tuli sellainen olo että ei tässä ole (jälleen kerran) mitään järkeä…
Olihan siinä hieman taiteilua että päästiin molemmat mukavasti makuupussin sisään ja samaan pussiin. Yö oli niin kylmä, että pidin villalapasta silmien päällä ja minusta näkyi vain nenä. Olin suunnitellut että yöllä kun herään, avaan silmäni ja näen ehkä upeimman revontulinäytöksen koskaan. Yöllä kun heräsin, nenää palelsi ja kurkistelin pihalle, näin vain tähtiä ja jatkoin unia. Emme nähneet siis revontulia, mutta varsin tyytyväisin mielin silti lähdettiin liikkeelle viimeisenä päivänä.
Nansenin kirjasta:
”Pian olisimme jälleen ihmisten luona ja saisimme nauttia monenlaisesta ylellisyydestä. Tämä oli viimeinen iltamme vapaan taivaan alla. Istuessamme siinä kalliolla tähtien tuikkiessa päämme päällä meistä tuntui, kuin se olisi ollut hyvästijättö sille luonnolle ja elämälle, jonka piiriin olimme niin läheisesti tunteneet kuuluvamme. Matkamme olisi pian lopussa. Meillä oli ollut monenlaista epäonnea ja odottamattomia vaikeuksia, mutta olimme selvinneet onnellisesti niistä kaikista. ihmeellistä kyllä, emme tunteneet enää mitään kiirettä saavuttaa päämääräämme. Ilmeisesti onkin niin, että ihmisen elämän arvokkaimaiman sisällön luo juuri itse pyrkiminen johonkin tavoitteeseen, ei sen lopullinen saavuttaminen.”
Fridtjof Nansen, Hiihtäen halki Grönlannin, s.153
viimeinen yöpaikka21.päivä
Viimeisen päivän aamu alkoi kun Tuomo kysyi että "kello on varttia vaille neljä, mut herätäänkö silti?" Mä ajattelin miten mukavan lämmin teltassa on kun laitetaan keitin päälle ja aletaan valmistelemaan aamiaista ja ehdotus ei tuntunut yhtään hassummalta. Herättiin. Aamulla oli edelleen hyytävän kylmä.
Hiihtomatkaa oli jäljellä enää n. 8 km. Se meni ihan mukavasti. Minä hiihtelin niin vauhdilla että ulkomaailman havainnointi jäi vähemmälle. Tuomo näki matkalla hirvenraadon ja pitihän se sitten käydä vielä katsomassa vaikka minä ehdin hiihdellä siitä ohi jonkun matkaa. Ahman kaatamahan se varmaankin oli, ellei ollut kuollut jotenkin muuten vaan siihen. Kettu oli jäljistä päätelleen käynyt osingoilla.
Perillä. Vai voiko niin sanoa?Ei oikeastaan voi. Paluumatkalla suunnittelimme entistä innostuneempina seuraavia reissuja. Juuri paluumatkalla oli hirvittävä kaipuu päästä uuteen reissuun.
Kirjoitimme noin kahden viikon jälkeen top10 listan ”Mitä haluaisin syödä?”
Minulla ykkösenä oli rapeat, kylmät omenalohkot. Tuomolla puolestaan Vohvelit kermavaahdolla ja hillolla.
Myöhemmin reissussa teimme vielä top-5 listan ”Mitä kaipaan eniten”
Tuomolla: 1.saunaa ja peseytymistä sisätilaa
2. sisätilaa, jossa voi istua selkä suorana
Minulla oli samat toiveet muutoin, mutta en ollut kärsinyt reissun aikana kumarassa istumisesta. Hienostihan tämmöinen kääpiö siellä teltassa mahtuu elelemään.
Kun saavuimme Nikkaluoktan parkkipaikalle, olo oli aika epätodellinen. Vielä oudommalta tuntui istua auton kyytiin kun oltiin saatu kamat pakattua. Reissu olisi nyt ohi.
Ensimmäinen kaupunki, jonka ohi ajoimme, oli Kiruna. Kun näin kaupungin, tokaisin ”Onpa oudon näköistä. Niin paljon värejä ja kulmikkuutta.”
Todellakin! Kaupunki oli aivan utopistinen näky, kolmen viikon valkeuden jälkeen.
Automatkalla pohdiskelua...
...AUTOMATKALLA...
TUOMO:
”no, reissusta jäi hyvä fiilis, että kolme viikkoa elettiin telttamajoituksessa aika primitiivissä oloissa tunturissa ja teltta oli lämmin ja sai lämpimästi nukuttua. Muutama aika myrskyisä päivä, mutta toisaalta myös tosi nättejä päiviä eli ihan laidasta laitaan.
Anni:
Paljon oli kuitenkin hyvää keliä, 2/3 oli hyvää keliä. Noin viikon oli huonoa, josta puolet todella huonoa ja puolet jotenkin siedettävää.
Joo, mutta mun piti sanoa vielä semmonen asia, että kun ollaan paljon puhuttu että tästä reissusta olis saanut paljon nautinnollisemman monin eri tavoin, jotka on muun muassa se, että olisi otettu jonkinlainen huoltotäydennys eli kevyemmät ahkiot ja olis käyty ehkä enemmän päiväretkillä. ja niin edelleen. sikäli mulle tuli vain mieleen sellainen kysymys, että onko reissu jossa on mahdollisimman vähän kärsimistä niin parempi reissu. Elikkä voiko sillä punnita sen reissun hyvyyden?
Mun mielestä sitä ei oikeastaan voi sanoa ihan niin. Tai en tiedä onko kärsimys ylipäänsä oikea sana mutta se että on paljon koettelemuksia, joiden suorittaminen ei aina ole mukavaa. Voi sitä myös sanoa kärsimiseksi. Elikkä ahkion hinaaminen ihan helvetilliseen ylämäkeen, hiihtäminen myös silloin kun tuuli pieksee lunta naamalle ja niin edelleen. Joskus oli semmoisia tilanteita, että pitää olla todella selkeä motiivii MIKSI sitä tekee.
Mikä on oikeastaan mahdollisimman onnistunut reissu?
Mun mielestä se olis oikeastaan semmonen reissu, missä joka ilta tai edes joka toinen ilta vois tuntee että on tyytyväinen omiin suorituksiin ja on hyvä mieli!
Onnistumisen tunne.
Että on antanut itestään paljon.
Erityisesti se että tuntee tekevänsä oikein ja elää hetkessä.
Erityisesti se että tuntee tekevänsä oikein ja elää hetkessä.
Tuomo: ”Toisaalta se ,että on noita koettelemuksia, niin taas niistä selviytyminen tuo sellaista onnistumisen tunnetta joka tekee reissusta paremman. Varsinkin jälkeenpäin ajateltuna.
Niinhän se onkin että jälkeenpäin niitä reissuja vasta enemmän ajatteleekin.
-AnniManni
Ensimmäiseksi onnittelut uudesta blogista! Hienoa päästä taas lukemaan kuulumisia.
VastaaPoista"sikäli mulle tuli vain mieleen sellainen kysymys, että onko reissu jossa on mahdollisimman vähän kärsimistä niin parempi reissu. Elikkä voiko sillä punnita sen reissun hyvyyden?"
Ei, ei voi. Luulen, että Nansenkin olisi samaa mieltä:
"Ilmeisesti onkin niin, että ihmisen elämän arvokkaimaiman sisällön luo juuri itse pyrkiminen johonkin tavoitteeseen, ei sen lopullinen saavuttaminen."
Joka toinen ilta on hyvä minimi siihen, että on itseensä tyytyväinen. Miulla se onnistuu reissussa jopa helpommin kuin arkielämässä. Jos on joka ilta tyytyväinen itseensä, se tunne katoaa. Tai en minä ainakaan ole voinut olla aina joka ilta tyytyväinen itseeni, vaikka sinänsä olisi mennyt hyvin. Välillä pitää kai olle tyytymätön, niin kurjaa kuin se ajoittain onkin.
"Kai se on niin, että ihminen määrittää jatkuvasti itseään suhteessa ympäröivään maailmaan. Katse on kaksisuuntainen voima. Se mitä näet, vaikuttaa sinuun."
Tuo oli hieno havainto ja hyvin selitetty. Luulisin sen olevan juuri noin.
Ja triviana: Epäilen tuulen olleen vähemmän kuin 25m/s, mutta eihän siitä voi olla varma. 18m/s puuskat (mitattuja nopeuksia) riittivät mm. kaatamaan kameran kolmijalan ja tekivät kävelemisestä vaivalloista. Teltassa luuli hetkittäin, että se on menoa... ;) Tuosta myrskystä on videota, joka tulee julki... joskus. Mutta ei tuolla ole oikeasaan mitään väliä.
Ja Tuomolle terveisiä: Sisäteltan pitäisi olla 10cm korkeampi. Miekin kaipasin selkä suorassa istumista. Hillebergille palautetta ja uusi malli kehitykseen? =D