torstai 16. kesäkuuta 2011

Kevät

Tässä on kuvia keväältä vaikka nyt eletäänkin jo kesää.. Paljon on taas ehtinyt tapahtua. Kevään kalastuskurssimme huipentui Ruunaan koskikalastusretkeen ja Tuomo sai siellä yhden alamittaisen taimenen ja minäkin sain periaatteessa taimenen, joka olikin valtavan iso, niin suuri että ehdin nähdä siitä vain vilauksen ennen kuin se oli tiessään..
Kesäkuu on alkanut mukavasti siivoushommilla, joita onkin riittänyt todella hyvin. Kiitos siis kaikille asiakkailleni! 

Ehdimme avata hyppykaudenkin, viikonlopun aikana minä ehdin hyppäämään 7 ja Tuomo 2 hyppyä. En ollut hypännyt 1,5 vuoteen ja kyllä jännitti ja pelotti. Olisin halunnut hypätä ensimmäisen hypyn matalalta ja keskittyä varjolla lentämiseen. Ensimmäinen hyppyni oli kuitenkin Räyskälän uudesta hyppykoneesta Comp-Air 8:sta ja korkeutta 4400 m toivomani 1000m sijaan. Oli siinä sitten aikaa ihmetellä pitkän tauon jälkeen, että miltä tämä vapaapudotus tuntuukaan. Ja eihän sitä voi sanoin kuvailla, joten jos haluatte tietää, tulkaa hyppäämään!

Heinäkuussa olemme lähdössä melomaan kumilautalla Suomen käsivarteen 6 hengen porukalla. Kahdella meistä on omat pienemmät kumilautat ja lopuilla yksi isompi 4 hlön kumilautta. Tässä linkki, josta löytyy reittimme:

 http://korpijaakko.files.wordpress.com/2011/05/finnish_packrating_epic_2011.png

http://korpijaakko.wordpress.com/

Myö ei tosin Tuomon ja kahden muun kaverin kanssa melota ihan tuota koko reittiä joka näkyy kartassa. Aloitamme vasta porojärveltä noiden hiking osuuksien jälkeen. 

 Kirjoitan taas lisää kun ennätän!
 

 s
 Katiskaa rakentamassa
 Yksityiskohtia. Eihän tuosta mahdu tarpeeksi iso kala uimaan sisälle!
 Ensimmäinen itse tehty katiska
 Kuva koulun laiturista osoittautui varsin hienoksi. Kun katson tätä kuvaa tuntuu kuin katsoisin tulevaisuuteen, järven selälle.. Elämässä kaikki tiet ovat auki, pystyn mihin vain kun tarpeeksi haluan..
 Tämä oli kyllä hieno kevätpäivä
 Kalansaalis! Tunnistatko kaikki lajit?
 Katiskat otettiin käyttöön ja todettiin varsin toimiviksi
 Tuomo laskee verkkoja
 Ahvenia
 Anni kalastaa Ruunalla..
 Luonto tuli lähelle. Äitin pihasta Tampereelta otettu kuva. Kurre oli niin keskittynyt pähkinöihin että  sain kävellä ihan viereen, eikä se piitannut lainkaan.
 Koli
 Maisema kolilta
 Kieloja. (jälleen kehut Tuomolle onnistuneesta kuvasta!)
Arvaa mitä nämä ovat?
(Liito-oravan papanoita)
ja tämä oli oikean biologin varmistama juttu. Eli ne on ihan oikeasti liito-oravan papanoita.

-AnniManni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti